Julia Thorellin näyttely vain viikon XL Art Spacessa (Helsinki)

juliathorell

Ruotsalaisen sarjakuvataiteilija Julia Thorellin näyttelyssä nähdään vesivärimaalauksia Suomenlinnasta ja sen ympäristöstä. Luonnosta inspiraationsa saavat työt liittyvät Thorellin tulevaan sarjakuvaromaaniin ja niitä tullaan näkemään teoksessa taustoina. Thorell on valmistellut näitä maalauksia vuoden ajan ja näyttelyssä on esillä sekä vesiväritöitä Suomenlinnasta että otteita Thorellin sarjakuvista. 

Thorellin töiden teemat keskittyvät nykypäivän nuoriin naisiin, moderneihin ihmissuhteisiin, seksuaalisuuteen sekä aikuistumiseen. Thorellin ensimmäinen sarjakuvaromaani Juni oli kasvutarina, joka oli saanut inspiraationsa taiteilijan lapsena hippikommuuniin tekemästä vierailusta. Hänen toinen teoksensa Fri Kärlek keskittyi rakkauteen ja sai inspiraationsa Tukholmasta. Taiteilijan kolmas, toistaiseksi nimeämätön teos käsittelee perhettä ja sen miljöö on saanut innoituksensa Ruotsin metsistä ja Suomenlinnan maisemista. 

Julia Thorell (s. 1984) on ruotsalainen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja, joka on valmistunut Tukholman Konstfackskolanista. Hänen esikoisteoksensa Juni (2012) oli ehdokkaana Ruotsin parhaaksi sarjakuvakirjaksi. Thorellin kuvituksia on myös julkaistu mm. Dagens Nyheterissä ja Rocky och Arbetarenissa. Sen lisäksi, että hän kuvittaa lehtiä ja painotuotteita, Thorell pitää työpajoja. Hänellä on ollut näyttelyitä Ruotsin kansallisgalleriassa ja Grafikens husissa. 

Taiteilija osallistuu syyskuussa CUNE Comics-in-Residence -ohjelmaan, joka on saanut tukea EU:n Kulttuuri-ohjelmalta, Opetus- ja kulttuuriministeriöltä, Pohjoismaisen kulttuuripisteen liikkuvuusohjelmalta sekä Taiteen edistämiskeskukselta.

Avajaiset torstaina 25.9. 2014 klo 18-20 XL Art Space, Vuorikatu 22, 00100 Helsinki. Avoinna: ti–pe 12–20, la 12–18.

http://xlartspace.tumblr.com/day/2014/09/22

http://juliathorell.se/