JEMMA – Visuaalisen aktivismin minifestivaali

Feministinen sarjakuvatoiminta järjestää Helsingin sarjakuvafestivaalien yhteydessä kaksiviikkoisen Jemma-minifestivaalin, joka esittelee tapoja yhdistää visuaalista kerrontaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Lasipalatsin Akkuna-näyttelytilassa 1.–14.9.2014 järjestettävän ilmaisfestivaalin ohjelmassa on työpajoja, miniluentoja, taiteilijatapaamisia sekä keskusteluja sarjakuvista ja sen liepeiltä. Akkunaan mahtuu maksimissaan n. 20 ihmistä, joten työpajoihin pyydetään ilmoittautumaan 15 minuuttia ennen pajan alkua ovella. Kutsumme koolle kaikkia ikään, sukupuoleen, kengänkokoon, passinumeroon ja treffikumppaniin katsomatta! Mukana muun muassa infosarjakuvan edelläkävijä, yhdysvaltalainen Anne Elizabeth Moore, hollantilainen queerfeministinen zinekollektiivi Zsa Zsa Zine, anarkistisesta rakkaudesta luennoiva Mustikka-kollektiivi ja esteettömän kulttuurin edistäjä Utopia Helsinki. feministit OHJELMA

Tiistai 2.9.

Toimittaja Anniina Mustalahti & valokuvaaja Veera Pitkänen: Kuva tiedonhankinnan välineenä

Miten kuvaa voi käyttää tiedonhankinnassa – esimerkiksi, kun yhteistä kieltä ei ole? Kokemuksia beniniläisten voodoo-koululaisten kanssa tehdyistä työpajoista. Klo 17–19

Keskiviikko 3.9.

Zsa Zsa Zine (Hollanti): Mini Comic Jam -zinetyöpaja

Queerfeministisen zineryhmän työpajassa tehdään kollektiivisia minisarjakuvia. Paperi kiertää, syntyy jatkotarina, syntyy sarjakuva, syntyy zine. Klo 16–19

Avajaiskarkelot

Alkoholittomissa, ikärajattomissa avajaisbileissä tanssittamassa Partyjumppa Team. Piirtämistä ja virvokkeita. Klo 18–20

Perjantai 5.9.

Taina Hakala: Kollaasipaja

Työpajassa saksitaan stereotypiat uusiksi – materiaalina naistenlehdet. Klo 16–18

Lisa Mandel (Ranska): Taiteilijatapaaminen

Nuorten sarjakuvista uransa aloittanut Lisa Mandel on raikastanut sarjakuvan sukupuolirooleja tekemällä tarinoita muun muassa prinsessoista jotka pitävät prinsessoista ja lesbosupersankareista. Klo 18–19

Lauantai 6.9.

Team Pärvelö: Sarjakuva-antologian joukkorahoitus

Team Pärvelö kustansi lesboteemaisia historiallisia sarjakuvia kokoavan Lepakkoluola-antologian joukkorahoituspalvelun avulla. Hanna-Pirita Lehkonen & Laura Haapamäki kertovat kokemuksesta. Klo 13–14

Anna-Leena Kankaanpää: Saumuriralli

Saumurirallissa viritetään vanhoista sarjisfestaripaidoista upouusia asuja. Talo tarjoaa paidat ja saumurin! Klo 15–18

Sunnuntai 7.9.

Mustikka-kollektiivi: Kuvitetut miniluennot

Mustikka-kollektiivi pitää päivän aikana kaksi vartin mittaista miniluentoa ja toivoo kuulijoiden (sarja)kuvittavan luennot. Paikalla kyniä ja paperia! Tervetuloa queer-kumous! Klo 13–14 Anarkistista rakkautta? Klo 16–17

Anne Elizabeth Moore (USA): Taiteilijatapaaminen

Sarjakuvantekijä, journalisti ja Ladydrawers-kollektiivin perustaja Anne Elizabeth Moore on infosarjakuvan tämän hetken kiinnostavimpia nimiä. Nyt hän esittelee zinetuotantoaan. Klo 14.30–15.30

Tiistai 9.9.

Utopia Helsinki: Julistava juliste!

Tehdään yhdessä luonnos seuraavan Utopia-klubin julisteeksi! Utopia Helsinki on kaikille avointa ja esteetöntä kulttuuritoimintaa: työpajassa mietitään, mitä kaikkea juliste voi kertoa tai julistaa. Klo 16–19

Keskiviikko 10.9.

Ällöilta

Työpajassa fiksataan vanhat rasistiset, seksistiset tai muuten vaan urpot sarjakuvat parempaan jamaan. Menetelminä kollaasi, puhekuplien uudelleenkirjoitus sekä kuvankäsittely. Tarjoamme ällöä sarjismateriaalia, voit myös tuoda oman inhokkisarjakuvasi mukanasi. Klo 17–19

Torstai 11.9.

Utopia Helsinki: Radikaalit ristipistot

Kokeilemme, miten ristipistotöillä voidaan viestittää feministisiä ajatuksia. Ei haittaa vaikka et olisi ennen tehnyt ristipisto-ompelua, me autamme! Utopia tarjoaa ompelumateriaaleja, voit myös tuoda omia tarvikkeita. Klo 16–19

Lauantai 13.9.

Suuri fani-ilta & sulkijaiset

Naisetko kateellisia? Suuressa tribuutti-illassa askaroidaan fanipostia ja cover-sarjakuvia naissarjakuvantekijöille ja muille idoleille. Klo 17–20

Sarjakuvapajailua Utopia-klubilla

Verkostomme ihmisistä kolme, kaksi muuta ja allekirjoittanut, Anna, olimme 27.6. eli Pride-viikon lopulla toimintakeskus Hapessa Utopia -iltaklubilla vetämässä sarjakuvapajoja. Eka ja toka paja pyörivät yhtaikaa pöydän ääressä muutaman tunnin klubin alusta, oma pajani kahvilan tiloissa sen sulkeuduttua.

Ekan pajan otsikko oli ”Jos olisin…”. Jos olisin -harjoituksessa ajatellaan itselle jokin ominaisuus, jota ei todellisuudessa ole, mutta joka olisi synnynnäinen tai auttamaton; ominaisuus, jolle ei voisi mitään. Elämästä tämän ominaisuuden kanssa tehdään sarjakuva.

Samaan aikaan tämän kanssa pyöri kollaasipaja, jossa hyödynnettiin aikakauslehtien usein kovin kapeaa tapaa hahmottaa sukupuolta ja sukupuolirooleja leikkelemällä hahmot uusiksi yhdistelmiksi, tilanteiksi, ja parhaimmillaan täydentämällä niitä vielä puhekuplilla.

Viimeinen eli minun pajani pyöri otsikolla ”Mikä sukupuoli?”. Työvälineinä oli kasa vaatteita ja tablettitietokone. Vaatteita oli tarkoitus käyttää sarjakuvahahmoksi pukeutumiseen, teeman mukaisesti sukupuoliroolien haastaminen oli erittäin suotavaa. Riippumatta ja huolimatta biologisesta tai sosiaalisesta sukupuolestamme pukeutumiseen liittyy paljon latauksia. Sukupuoleen pukeudutaan, vaikka kyseessä olisi ”omakin” sukupuoli. Conchita Wurst -tyyppiset ilmiöt kertovat siitä, miten syvälle latautuneita sukupuolirooleihin sidotut ulkonäköoletukset ovat. Jotkut saattavat kokea näiden roolien haastamisen loukkaavana, monille taas ahdistavampia ovat nimenomaan yhteiskunnan asettamat paineet sukupuolittuneen ulkonäön suhteen. Pajani tarkoitus oli lähestyä näitä aiheita kevyesti, pitää hauskaa kliseisten sukupuoliroolien kustannuksella.

Tällainen meininki pajoissa oli:

Kollaasipajassa syntyi tällaisia töitä:

(Huomatkaa myös taustalla tapahtuva aktiviteetti extravalonpitelyineen)

Tässä ”Mikä sukupuoli?” -pajani ohjeistusläpyskä:

Ja tässä mun pajassa otettuja kuvia:

Ekat viisi kuvaa sarjispajoista saatu Utopian blogista ja ne on ottanut Meri Hyöky

Loput ovat minun ottamiani, hahmot kuvattavien luomia ja heidän luvallaan julkaistu. Kiitämme Utopiaa kuvista ja kutsusta, sekä kaikkia pajojen osallistujia. Ilta oli hieno.

Sateenkaarevin, ylpein ja utopiahenkisin terveisin Anna:

Kierrätysharjoitus

Eilisessä käsikirjoitusillassa tehty pikainen harjoitus. Jokaiselle A4-paperi joka jaetaan neljään ruutuun. Jokainen kirjoittaa jonkinlaisen tarinan, dialogin tai monologin paperiinsa, kaikkiin neljään ruutuun tulee siis tekstiä. Piirtämiselle on jätettävä tilaa, jos teksti on dialogi tai sisältää sekä puhetta että ”kertojanääntä” kannattaa tekstit erotella esim. puhekupliin. Ensin voi kirjoittaa suttupaperille ja miettiä tekstin jakamista neljään osaan. Tekstiä kannattaa olla suht vähän. Aikaa 15 min.

Seuraavaksi paperit vaihdetaan, jokaisella on nyt siis jonkun toisen kirjoittama teksti. Nyt piirretään hahmot, tai jos hahmot eivät tunnu sopivan tekstiin niin jokin esinekin käy. Mutta taustaa ei vielä piirretä! Aikaa vaikkapa 20 min. Ei tarvi olla hienoa jälkeä!

Taas paperit vaihdetaan ja nyt saa piirtää taustan, aikaa taas sopivan niukasti ettei aleta nysväämään…

Tälläistä syntyi siis eilen. Nyt näitä voisi halutessaan tutkia yhdessä, valita kehityskelpoiset ja parannella. Tai tehdä uusiksi. Tämän harjoituksen ilo on siinä että saa jatkaa jonkun tekemissä raameissa eikä tarvitse itse pohtia sekä kuvaa että tekstiä samaan aikaan. Ja on mukavaa nähdä mitä muut piirtävät omaan tekstiin.
 1.teinityttöjen häirinnästä koulu/puisto/kaupunki 2.miksi näytät tuolta?

3.Miksi sanot noin, miksi kävelet noin? 4.Sinä häiritset minua huutaa pojat ja miehet ja äidit ja kaikki 1.Mediassa hölistään 2.siitä että Vapaavuori jäi ilman tuolia                                               3. minustakin on tärkeä juttu kuinka paikkoja jaetaan ja kuinka kaikki pääsee 4.mukaan

1.Jag vill gå i skolan 2. Jag vill sätta fröer i marken                                                               3. Jag vill att mitt liv skall aldrig ______? av ett krig                                                              4. Jag vill arbeta för jorden utan hav som stiger. Magur(?) som ej blir mätta och ett liv med som går framåt rätt spår, mot ljuset.

 1. Nuoria istuu piknikillä 2.”Minun mielestäni NAISTEN ei tarvitse käyttää alushousuja ollenkaan, se olisi niin SEKSIKÄSTÄ.”                                                                                      3. ”Tiesitsä että niitä käytetään siksi että sieltä pillusta usein tulee jotain nesteitä…?! Päällysvaatteet pitäis sit vaihtaa joka päivä.” 4. Puhutpa sä ällöttävistä asioista, HYI.” 1. Se on se Riku semmonen siviilipalvelusmies. Nyt se sai lapsen. Hyvähän se, mutta eivät meinaa kastaa ja antavat äidin sukunimen. 2. Jos ihan rehellisiä ollaan niin entiedä mitä sanoisin. 3. Tästä voi seurata jotain hirveää! Jos ei muuta niin Venäjä varmaan miehittää Suomen! Minun täytyy suojella niitä. 4. Minä vien niille Suomen lipun! Sellaisen lahjan ne varmasti haluavat.

Keskustelu- ja käsikirjoitusilta

Eilen kokoonnuttiin paikallepäässeiden seitsemän sarjisfeministin voimin keskustelemaan yhteiskunnallisesta sarjakuvasta. Kiinnostavia ja tärkeitä aiheitahan riiittää, tähän mennessä listattu mm:

-työelämän epäkohdat, työttömän kohtelu -tästä byrokratiaviidakostahan on monella luovankin työn tekijällä kokemusta. Tasa-arvo työelämässä?

-seksuaalinen häirintä, tästäkin lienee monella omia kokemuksia joita voi käyttää käsikirjoituksessa. Etenkin haluaisimme saada tästä aiheesta sarjakuvia nuorten ulottuville koska nuorena ja kokemattomana saattaa olla vaikeaa selvittää itselleen mitä oikein tapahtui, miksi ja törkeästä kohtelusta yllättävän helposti syyttää itseään. Jos lukee omia kokemuksiaan vastaavia tarinoita olisi ehkä helpompi saada asioihin näkökulmaa. HS:n kuukausiliitteessä oli juuri pitkä juttu hyväksikäytöstä: http://www.hs.fi/kuukausiliite/Mies+etsi+poikia+homosivustolla+/a1402019858854

-slutshaming, tuplanormit, eli esim. seksuaalisesti aktiivisten naisten huorittelu

-naiseuden normit, ihanteet ja paineet, nainen ja kuluttaminen, historian saatossa muuttuneet ihannenaisen kuvat

-tasa-arvokasvatus, onko pojille ja tytöille eri säännöt? Onko pakko olla selkeästi poika tai tyttö?

-tasa-arvo miesten kannalta, isyysvapaan käyttö, miehen monipuolistuvat roolit, isä erotilanteessa

-käytännönläheiset sarjakuvat esim. turvallisen tilan ohjeet julisteena, sarjakuva feministisestä itsepuolustuksesta (tässä UtopiaHelsingin linkissä perinpohjainen kirjoitus turvallisen tilan periaatteista: http://utopiahelsinki.wordpress.com/2013/03/14/turvallisemmat-tilat-2/

-maahanmuutto, rasismi, tässä voisi käyttää tiukkaa tilastofaktaa http://www.hs.fi/kotimaa/a1399170231462

-syrjintä, vihapuhe

-historia, historiaan jälkensä jättäneet naiset ja miksi heitä on niin vähän?!

Kokoontumiset

Aihekirjo on siis varsin laaja. Kokoontumiset jatkuvat nyt kesällä Sarjakuvakeskuksella, kiinnostaa, seuraa keskustelua Facebookissa https://www.facebook.com/groups/femicomix/  Tapaamisiin on tervetullut jos aiheet ja sarjakuva kiinnostaa, ei tarvitse olla sarjakuvantekijä, innostus riittää! Myös miehet ovat tervetulleita, feministi ja antirasisti pitää kuitenkin olla. Kirjoittajat ja muiden taiteenalojen tekijät ovat myös erittäin tervetulleita, yhteistyö on antoisaa! 

Työskentely

Ajatus on että halukkaat vuorollaan valitsevat erilaisia harjoituksia tehtäväksi. Millainen harjoitus on ollut sinulle hyödyllinen, tai haluaisitko kokeilla jonkin työpajan vetämistä? Tässä on siihen hyvä tilaisuus! Jokaiselle kerralle valitaan myös kirjoitustehtävä niille jotka haluavat vain käsikirjoittaa, eikä piirtää. Mieluusti toki rohkaisen aina kaikkia myös piirtämään jos suinkin huvittaa, vaikkei taitoja vielä olisikaan, mutta olisi myös loistavaa jos tämän myötä syntyisi lisää sarjakuvan käsikirjoittajia, joita ei Suomessa liiemmälti liene. Edelleen korostan että mukaan saa tulla ilman erityisempiä taitoja, kiinnostus aiheeseen riittää : )

Tulevaisuus

Uskon että yhteistyö erilaisten toimijoiden kesken kannattaa, on esim. Normikriittinen verkosto, ARX-antirasistinen verkosto, kaikille kulttuuria mahdollistava Utopia Helsinki ym. Ihmisten tapaaminen ja ajatusten vaihto aina virkistää, sarjakuvaa kun tulee monesti puurrettua yksinään. Vaikka näiden käsikirjoituspajojen tarkoitus on työstää tarinoita ja kehittää tälläistä yhteistyöskentelyn muotoa, toinen olennainen osa hommaa mielestäni olisi myös miettiä missä syntyviä sarjakuvia voisi julkaista, mihin projekteihin voi hakea mistäkin apurahaa, residenssiä tm. Koska olennainen osa feminismiä on myös saada tehdystä työstä palkkaa, eikös?

annaolga

 

 

 

 

 

Tärppejä Tampere kuplii-festareille 28.-30.3. 2014

(c) Tiitu Takalo

Pe 10.15-17:
Tampere kuplii goes academic.

Mm. Verna Kuutti: Kuinka sarjakuva pelastaa journalismin (ja koko maailman)

”Pahimmat pessimistit soittelevat jo kuolinkelloja nykymuotoiselle journalismille. Voisiko sarjakuva saada lukijat taas maksamaan journalismista? Toimittaja Verna Kuutti esittelee sarjakuvajournalismin supervoimia.”

tkga:n ohjelma

La
11-12 Amanda Vähämäen haastattelu
13-16 kolme luentoa sarjakuva-ammattilaisille mm. tekijänoikeuksista ja apurahoista
14 Tiitu Takalo kertoo uudesta kirjastaan Minä, Mikko ja Annikki
15 Yoko Tsuno – Japani oli pop jo ennen mangaa /Kaisa Leka: Time After Time
16 Maria Björklundin haastattelu

Su
11-15 karikatyyriturnaus koko päivän
11-12 Tiitu Takalon haastattelu
16 Pyyhkikää pois viittaus vessapaperiin ja hautausmaihin – Muumi-sarjakuvan synty, sen suhde kirja- ja animaatiosarjaan sekä mitä aiheita sarjakuvassa ei saanut käsitellä.

Tiitu Takalon näyttely TR1 taidehallissa festivaalien ajan. Isojen kustantajien sarjakuvamarkkinoiden lisäksi Pienlehtimarssilta löytyy kaikki pienet, jännittävät uutuudet!

ohjelmakartta‬

 

 

ANNE ELIZABETH MOORE – FAKTAA JA FEMINISMIÄ SARJAKUVASSA 27.–28.1.14

 

Sarjakuvakeskuksen sivuilta:

ANNE ELIZABETH MOORE – FAKTAA JA FEMINISMIÄ SARJAKUVASSA 27.–28.1.14

 

AVOIN LUENTO TI 28.1. KLO 14.00–15.30
+TYÖPAJA MA 27.1. & TI 28.1. 16.30–20.30

Pajan hinta 20/25 €  (alennettu hinta Suomen sarjakuvaseuran jäsenille, opiskelijoille ja työttömille). Luento on ilmainen.

aemphoto-224x300Anne Elizabeth Moore on yhdysvaltalainen kirjailija, journalisti, tutkija ja sarjakuvakäsikirjoittaja. Moore vierailee Suomessa puhumassa mm. työstään Ladydrawers-sarjakuvakollektiivin kanssa. Kollektiivi tekee naisvoimin faktapohjaisia sarjakuvia ja reportaaseja, käyttäen aineistonaan esimerkiksi tilastoja.

Don’t Be a Dick -projekti tutkii sukupuolijakaumia sarjakuva-alalla ja seksismiä sarjakuvien aihealueiden piirissä. Yhdysvaltalaisen sarjakuva-alan realiteetteja, levityskanavia, markkinointia, aihealueita ja historiaa käsitellään useiden piirtäjien voimin faktalähtöisesti, hauskasti ja feministisestä näkökulmasta.

dont-be-a-dick

Monialainen ja palkittu, nykyään Chicagossa asuva Moore on viime aikoina tutkinut myös mm. tekstiiliteollisuuden realiteetteja Kambodžassa. Hän on myös käsikirjoittanut useita tekstiiliteollisuuteen liittyviä sarjakuvia.

Moore kertoo Sarjakuvakeskuksella työstään journalismin, sarjakuvan ja tiedonhankinnan parissa avoimessa luentotilaisuudessa. Luennon lisäksi järjestettävä työpaja käsittelee mm. tilastojen ja haastattelujen käyttämistä taiteellisen työn pohjana ja se on suunnattu niin sarjakuvantekijöille kuin kaikilletaiteesta, kirjoittamisesta ja tiedon visualisoinnista kiinnostuneille. Hinta sisältää välineet ja omia välineitä voi myös ottaa mukaan. Luennon ja työpajan kielenä on englanti.

Työpajaan ilmoittautumiset sekä lisätiedot os. johanna.rojola (ät) sarjakuvaseura.fi

IN ENGLISH:

Anne Elizabeth Moore is a Chicago based writer, researcher, journalist and comics scriptwriter. On her visit at the Comics Center she will give a free lecture on her work with the Ladydrawers comics collective, as well as other projects such as research on the textile and garment industries. There will also be a workshop for artists and writers. For more information and signing up for the workshop, contact  johanna.rojola (ät) sarjakuvaseura.fi

  • Lecture Tues 28th Jan 2PM – 3.30PM
  • Workshop Mon 27th & Tues 28th Jan 4.30PM – 8.30PM, 20/25€

LINKKEJÄ:

Kotisivu: anneelizabethmoore.com

The Ladydrawers Comics Collective: ladydrawers.wordpress.com

Don’t Be a Dick: bitchmagazine.org/post/announcing-a-new-series-about-the-comics-industry-dont-be-a-dick

Fast Fashion: www.truth-out.org/news/item/18162-ladydrawers-fast-fashion

Anne Elizabeth Moore /Ladydrawers of Chicago


Anne Elizabeth Moore tulee Helsinkiin ja pitää luennon ja työpajan ma 27. – ti 28. tammikuuta 2014! Suunnitelmissa ovat ainakin jonkinlainen työpaja (varmaankin tilastojen louhimista sarjakuvista) ja yleisöluento.
Katso lisää linkkejä tästä Anne kuka?
tästä Sex.Money.Race.Gender
ja tästä Ladydrawers at internet dot com

Työpajaan tulee luultavasti pieni pääsymaksu. Tarkemmat ajat ja paikat myöhemmin.

 

Arabian sarjismutsit

”Mutsien sarjakuvakerho Mums’ kokoontuu Kääntöpaikan Sotkussa (taidetila) Intiankatu 1 00560 Helsinki, perjantaisin klo 17.30-20. Kerho on kaikille avoin ja maksuton. Ja ei, mutsius ei ole pääsyvaatimus, me ei vaan olla kovin hyviä keksimään nimiä – tai ei ainakaan oltu silloin kun tätä kerhoa aloiteltiin ja yhdistävä tekijämme sarjakuvainnostuksen lisäksi oli mutsius ja mutsiuden tuottamat eri asteiset väsymys- ym.tilat.

Kerhossamme kukin työstää omia juttujaan teen, kahvin ja vertaistuen voimin. Vinkkaillaan kiinnostavia sarjakuvia, keskustellaan sarjakuvailmaisun monista muodoista, muutamia yhteisnäyttelyitä on pidetty, Helsingissä ja Tampereellakin. Myös yhteisiä galleriareissuja yritetään tehdä.  Kerhoiltoihin voipi myös ottaa jälkikasvun mukaan jos paikalle pääseminen on siitä kiinni, Sotkun piirustus- ja askartelutarvikkeet ovat käytettävissä.”

Blogi

 

Feministisiä sarjakuvia Sarjakuva-automaattiin!

Lasipalatsin Mbarin sarjakuva-automaatti kaipaa täytettä. Marras-joulukuussa on mukavasti feminististä toimintaa (mm. FemF-feministifoorumi 9.11., VinoKino & FemF & Peijakas-klubi sekä Tulvan julkkarijuhlat itsenäisyyspäivänä), joten se on hyvä ajankohta vallata automaatti ja mainostaa sarjiksiamme. Parit sarjikset jo tehtiinkin alkusyksyn ruohonjuurisarjiskurssilla, mutta vielä mahtuu. Automaatissa on yhteensä seitsemän eri linjaa eli ainakin seitsemän erilaista lehdykkää eri tekijöiltä mahtuisi.

Mikä parasta, näistä saa RAHAA! Askista maksetaan tekijälle 1,50 €. Yhtä julkaisua ostetaan kerralla 30 kpl eli 45 € tulee tiliä.

Aiheita ja teemoja voi ehdottaa ja kysymyksiä kysyä tässä tai Sarjakuvakeskuksella perjantaitapaamisissa. Juttujen ei välttämättä tarvitse olla uusia, vaan myös vanhat jutut uudessa formaatissa käyvät. Joten nyt kaivelemaan tiedostoja ja pöytälaatikoita!

Voitaisiin pitää vaikka zine-inspiraatioilta joku perjantai, kaikki vois tuoda parhaita paloja kokoelmastaan kotoa!
Lehdykän /zinen /julkaisun pitää olla niin pieni, että se mahtuu tupakkiaskiin. Olisi kivaa, jos jutuissa olisi nähty vähän enemmän vaivaa kuin vain taiteltu aanelonen…
Sarjakuvakeskuksella saa varmaankin kopioida /tulostaa. Kolmekymmentä lättyä on aika nopea askarrella vähän hienomminkin, vaikka värittää kannet käsin tai painaa perunalla. Askiaihioita saa Sarjakuvakeskukselta. Ja tätä kaikkea voisi tietty tehdä kimpassa.

Voisi olla kivaa tehdä vaikka joku kimppa-zine, jotain arvosteluja ja vinkkejä ja yksiruutuisia ja sarjisblogimainoksia ja käännösjuttuja ja mitä vaan mukaan. Yhteen askiin voi myös laittaa useampia eri lehtiä, jos ovat kovin ohkaisia. (Tämä on automaatista vastaavan Koikkalaisen toive, jotta ostajat saavat rahalleen vastinetta.)

HUOM. Automaatissa voi myydä myös kasetteja! Mikäpä olisi mainiompaa kuin teemaan sopiva mixtape!

Täällä lisätietoa automaatista:
http://www.sarjakuvaseura.fi/fi/?option=com_content&view=article&id=19&Itemid=36
FB: http://www.facebook.com/SARJAKUVAAUTOMAATTI

Perjantairinkeli

Feministisen sarjakuvaporukan säännöllinen tapaamisilta on Sarjakuvakeskuksella (Hämeentie 150) perjantaisin klo 16-19. Illasta riippuen eri ohjelmaa tai ihan vain vapaamuotoista kahvittelua. Sarjakuvakeskuksella on käytettävissä kahvio, kirjakauppa ja piirustusvälineitä, kaikenlaista toimintaa voidaan toteuttaa. Toiveina on mainittu ainakin lukupiiri, erilaisia tapaamisia ja työpajoja. Mitä muuta? Kerro!
Sarjakuvakeskuksen tiloihin on pääsy luiskaa pitkin.

Ajankohtaiset aiheet kerrotaan sähköpostilistalla.