FEMSKT osana International Girl Gangia Angoulêmen sarjisfestareilla

Feministinen sarjakuvatoiminta osallistui tänä vuonna Ranskassa 44:n kerran järjestetyille Angoulêmen sarjakuvafestivaaleille 26.-29.1. (Festival International de la Bande Dessinée d’Angoulême). Festivaalia pidetään Euroopan suurimpana sarjakuvatapahtumana. Angoulêmen kaupunkiin kerääntyy festivaalin aikana yli 200 000 kävijää, eli tuplasti enemmän kun kaupungissa on vakituisia asukkaita! Paikalla on tuhansia kustantajia, sarjakuvataiteilijoita, sarjakuvafaneja, toimittajia ja muita toimijoita. Festivaalilla on lukuisia messuosastoja ja virallisessa ohjelmassa näyttelyitä, seminaareja, paneelikeskusteluita, työpajoja, esityksiä jne. Festivaalilla jaetaan vuosittain myös merkittävä elämäntyöpalkinto sarjakuvan parissa työskentelevälle henkilölle. Vuonna 2016 festivaali joutui mediakohun keskelle, koska se ei alunperin ollut listannut yhtäkään naisehdokasta palkinnon saajaksi.

GirlGangEncyclopedia_JennWoodall

Viime vuoden kohun jälkeen eri maiden feministisen sarjakuvakentän toimijat päättivät lyöttäytyä yhteen ja osallistua Angoulêmen sarjakuvafestivaaleille International Girl Gang –ryhmänä. International Girl Gang -ryhmään kuului FEMSKTin lisäksi  kokoon kutsujana toiminut chicagolainen Ladies Night Anthology sekä englantilaiset Comic Book Slumber Party  ja Laydeez do Comics. International Girl Gang sekä osallistui festivaalin viralliseen ohjelmaan että järjesti  itsenäisesti monenlaista ohjelmaa ympäri kaupunkia virallisen ohjelman ulkopuolella.

IMG_7699

Osa porukasta International Girl Gangin myyntipöydän takana: Alice Urbino, Hannah Jerry Chapman, Apila Pepita Miettinen, Lauren Burke, Marie Lou Siddal ja Megan Byrd.

pöytä

Myyntipöydän antimia

pöytä2

International Girl Gang julkaisi festarin yhteydessä The International Girl Gang Encyclopedia zinen, jossa on sarjiksia yli 30 tekijältä kaikista International Girlg Gangiin kuuluvista verkostoista. Tätä zineä ja paljon muuta feminististä sarjakuvaa oli festivaaleilla myynnissä International Girl Gangin yhteisellä myyntipöydällä festivaalialueen Alternative-teltassa. Pöydässä oli myös FEMSKTiläisten  festariedustajien Emmi Valveen, Taina Hakalan, Johanna Rojolan, Apila Pepita Miettisen ja Hanna-Pirita Lehkosen sarjakuvateoksia ja printtejä sekä FEMSKTin englanninkielistä Namifezi-zineä.

International Girl Gang järjesti festareilla myös sarjakuvanäyttelyn, jossa oli esillä sarjakuvia kaikilta ryhmään kuuluvilta verkostoilta. Femsktiläisiltä oli esillä Apilan, Hanna-Piritan, Tainan ja Emmin teoksia. Avajaisia juhlittiin festivaalin toisena iltana torstaina. Paikalle tuli paljon ihmisiä ja tunnelma oli hyvä! Samana iltana järjestettiin myös muiden sarjakuvanäyttelyiden avajaisia ympäri kaupunkia.

IMG_1934

avajaiset

Avajaistunnelmaa

avajaiset2

International Girl Gang! Rachael Ball, Apila, Emmi Valve, Alice, Hanna-Pirita Lehkonen, Hannah, Lauren, Charlotte Bailey; Sarah Lightman, Taina, roju, Megan.

Ohjelmassa oli myös International Girl Gangin järjestämä paneeli epätasa-arvosta sarjakuvakentällä ja feminististen toimijoiden keinoista muuttaa alan epätasa-arvoisia rakenteita. Femsktiläisistä paneelissa oli puhumassa Johanna Rojola. Paneelia oli tulossa seuraamaan niin paljon katsojia, että yli puolet jäi ulkopuolelle. Koska suurempaa tapahtumatilaa ei löytynyt, paneelin vetäjä Sarah Lightman päätti jakaa alkuperäisen kahden tunnin ohjelmapaikan kahtia ja järjestää kaksi perättäistä tunnin keskustelua. Ensimmäisestä keskustelusta ulos jääneet jonottajat odottivat tunnin ja yleisö täytti salin viimeistä paikkaa myöten vielä toiseen kertaan. Tasa-arvo sarjakuva-alalla selvästi kiinnostaa viime vuoden tapahtumien jälkeen.

IMG_7713

Tiivis tunnelma paneelissa

FEMSKT osallistui festareilla myös Questioning Sexism in Comics. Practice and Research: France; Finland; UK; USA” –seminaaripäivään. Päivän aikana eri feminististen verkostojen edustajat pitivät puheenvuoroja ja kertoivat omia näkökulmiaan ja kokemuksiaan sarjakuvakentästä ja siellä työskentelystä. Päivän aikana keskusteltiin paljon, ja oli todella mielenkiintoista kuulla ajatuksia niin monenlaisista näkökulmista. Paikalla oli esimerkiksi sarjakuvaopiskelijoita, opettajia, sarjakuva-ammattilaisia, toimittajia jne. Lisäksi päivän aikana pidettiin työpajoja: keskusteluiden pohjalta tehtiin yhteisöllisesti piirrettyjä zinejä. Pienlehtien piirtäminen on hyvä tapa jatkaa syntynyttä keskustelua!

seminaari

Seminaaripäivän zine-askartelua

Viimeisenä festaripäivänä osa FEMSKTtiläisistä siirtyi Pariisiin FEMSKTin järjestämää Le Monte-en-L’Air -kirjakaupassa pidettävää tapahtumaa varten. Illan aikana Taina Hakala luki katkelman teoksestaan Ajan kulumisesta sekä suomeksi että ranskaksi. Lukuesityksen jälkeen tarjolla oli juotavaa ja pikkusyötävää ja aikaa keskustella ja  tutkia kirjakaupan mahtavaa sarjakuva ja zineosastoa. Suositus tälle kirjakaupalle jos liikkuu Pariisissa päin!

Näyttökuva 2017-03-03 kello 11.42.18

Roju ja Taina aloittamassa kirjakauppatapahtumaa

kirjakauppa2

Minimyyntipöytä kirjakauppatapahtumassa

kirjakauppa

Keskustelua ja kirjakaupan valikoimaan tutustumista lukuesityksen jälkeen

Kiitos Koneen Säätiölle matkan tukemisesta! Oli mahtavaa päästä osallistumaan festareille ja järjestämään ohjelmaa osana The International Girl Gangia ja ennenkaikkea tutustua uusiin feministisiin sarjakuvatoimijoihin eri puolilta maailmaa. #rohkeatekijä #intlgirlgang

Muiden Int’l Girl Gangin jäsenten postauksia tapahtumasta:
Taina Hakalan matkaraportti

Broken Frontier -nettilehti sarjakuvasta (englanniksi)

Johanna Schipper Questioning Sexism in Comics -seminaaripäivästä (ranskaksi)

Ranskalainen feministinen sarjakuvaverkosto Créatrices de bd contre le sexisme

edit 3.3. 2017: lisätty linkkejä

YLÄFEMMA & ALAFEMMA 2017 -PALKINNOT

Yläfemman 2017 saa RIKKI-projekti!

Kuva: Sohjoo teksti: KEJ https://rikkiproject.wordpress.com

Kuva: Sohjoo
teksti: KEJ
https://rikkiproject.wordpress.com

Perustelut:

RIKKI on suomalainen taideprojekti, joka koostuu julkaisuista, näyttelyistä ja työpajoista. Mukana on ollut esimerkiksi sarjakuvia, runoja, kuvitusta ja valokuvaa. RIKKI-projektia pyörittää kollektiivi, yli eri alojen 60 taiteilijaa. Mukaan otetaan yhä uusia, kaiken tasoisia taiteilijoita.

Teokset käsittelevät muun muassa masennuksen kanssa elämistä, hulluksi leimaantumista, ahdistuneisuutta ja terapiassa käymistä. Mukana myös kokemuksia mielisairaalasta ja psykopaatiksi diagnosoidun henkilön haastattelu.

RIKKI kertoo mielenterveyskuntoutujien kokemuksista eri taiteiden keinoin. Se antaa vertaistukea ja apua niille, jotka kärsivät mielenterveysongelmista. RIKKI myös näyttää ulkopuolisille (läheisille, ehkä jopa päättäjille?), millaista arki mielenterveyden ongelmien kanssa on ja siten toivottavasti vähentää mielenterveyden ongelmien stigmatisointia.

Å-Festissä 2017 oli Rikki-projektia käsittelevä paneelikeskustelu sekä sarjakuvanäyttely, joka jatkuu Galleria Kreutzissa 25.2. saakka. Lisäksi parhaillaan on nähtävillä myös Ei hävetä -näyttely Raaseporissa 25.3. saakka.

femskt yläfemma apila pepita siiri viljakka

Palkintona femma! Kuva: Kimmo Lust

Feministinen sarjakuvatoiminta FEMSKT iloitsee RIKKI-projektista!

https://rikkiproject.wordpress.com 
FB: @rikkiproject 
TUMBLR: rikkiproject.tumblr.com
IG: @rikkiproject

Yläfemma on Feministisen sarjakuvatoiminnan FEMSKTin jakama kunniapalkinto tasa-arvon edistämisestä sarjakuvassa. Palkinnosta päättää vuosittain vaihteleva raati, joka muodostuu FEMSKT-verkoston jäsenistä.

 

FEMSKT Angoulêmen 44. sarjakuvafestivaaleilla!

GirlGangEncyclopedia_JennWoodallFeministinen sarjakuvatoiminta FEMSKT osallistuu Angoulêmen 44. sarjakuvafestivaaleille 26.-29.1. 2017 osana International Girl Gang-ryhmittymää. Suomesta matkaan lähtevät Taina Hakala, Apila Pepita Nieminen, Hanna-Pirita Lehkonen, Helena Pulkkinen, Johanna Rojola ja Emmi Valve.

Tapahtuma on osa International Girl Gang -ryhmän feministisiä sarjakuvatapahtumia Angoulêmen 44.ien sarjakuvafestivaalien yhteydessä. International Girl Gangiin 2017 kuuluvat Ladies’ Night Anthology (US), Comic Book Slumber Party (UK), FEMSKT (Suomi) ja Laydeez do Comics (UK).

Feminististä sarjakuvatoimintaa on tukenut Koneen säätiö. #rohkea_avaus2017

YHTEISNÄYTTELY

International Girl Gang! – 20 kansainvälistä naissarjakuvataiteilijaa
Aika: 26.-29.1. 2017
Paikka: Conservatoire d’Angoulême
Avajaiset torstaina 26.1. klo 19, tervetuloa!

MYYNTIPÖYTÄ

Tervetuloa hakemaan painotuore yhteisjulkaisumme
The International Girl Gang Encyclopedia!
Nelivärinen, 44 sivua, 30 feminististä tekijää eri puolilta maailmaa. Myös muita uutuuksia jengiläisiltä.
Aika: 26.-29.1. 2017
Paikka: pöytä F25, Bulle bd Alternative (Place New York)

PANEELIKESKUSTELU

Keskustelua johtaa Eisner-palkittu sarjakuvapiirtäjä Sarah Lightman. Aiheena feministiset keinot muuttaa sarjakuvakentän epätasa-arvoisuutta. Mukana Johanna Rojola (FEMSKT), Lauren Burke (Ladies’ Night Anthology) ym.
Aika: Pe 27.1. 2017 klo 10-12.30
Paikka: Brassens Amphitheathre, Conservatoire d’Angoulême

SEMINAARI ja KIRJAKAHVILA

STUDY DAY: Questioning Sexism in Comics: Practice and Research: France; Finland; UK; USA  
sekä LAYDEEZ DO COMICS ANGOULÊME SPECIAL:
Charlotte Bailey, Rachael Ball, Megan Byrd, Hannah Chapman, Louise Crosby, Wallis Eates, Taina Hakala, Hanna-Pirita Lehkonen, Sarah Lightman, Pen Mendonça, Apila Pepita Miettinen, Johanna Rojola, Nicola Streeten, Emmi Valve

Tarkat ohjelmatiedot: https://britishcomicsscholars.wordpress.com
ja https://laydeezdocomics.wordpress.com/upcoming/

HUOM. Tapahtuma on ilmainen, mutta koska paikoja on rajallisesti, ilmoittaudu ennakkoon tästä
Aika: La 28.1. 2017 klo 10-16 ja 16.30-19.30
Paikka: École européenne supérieure de l’image (ÉESI), 134 Rue de Bordeaux

Lisäksi

APÉRO

Pariisissa sunnuntaina 29.1. klo 17 kirjakauppa Le Monte-en-L’Airissa (71 rue de Ménilmontant / 2 rue de la Mare, 75020 Paris, M Ménilmontant).

”C’est quoi ton problème – les femmes ne font pas la bd !”

Tervetuloa drinkille sunnuntaina 29.1. klo 17 kirjakauppa Le Monte-en-L’Airiin (71 rue de Ménilmontant / 2 rue de la Mare, 75020 Paris, M Ménilmontant). Paikalla sarjakuvaneuvos Johanna Rojola ja muita Feministinen sarjakuvatoiminta FEMSKT-verkoston aktiiveja.

Keskustellaan sarjakuvista, feminismistä ja keinoista purkaa seksistisiä rakenteita. Angoulêmen sarjakuvafestivaalien aikaan järjestettiin samasta teemasta mm. kansainvälinen seminaari Questioning Sexism in Comics: Practice and Research sekä paneelikeskustelu. Millaisia ratkaisuehdotuksia jäi käteen? Mitä kansainvälinen feministinen sarjakuvasalaliitto aikoo seuraavaksi?

Taina Hakala pitää lukuesityksen sarjakuvansa Ajan kulumisesta pohjalta (ranskaksi). Ajan kulumisesta on runoelma rakkaudesta, menetyksestä ja ajan kulumisesta. Hakalan sarjakuvissa on rakkautta ja kitkerää huumoria arjesta, sen iloista ja suruista.

Katso koko ohjelma täältä:

https://www.facebook.com/events/233329947121184/ 

sekä seuraa somessa #intlgirlgang

Kuti #40 – FemiKuti!

Spring 2016 FEMSKT FemiComix Finland was invited to co-edit an issue of Kuti magazine, a free comics tabloid with international fame! Kuti is published by KutiKuti comics collective. All the printed issues are out already, but you can still read FemiKuti from ISSUU. Do that and discover new feminist comics artists from all over the world!

Bang Bang Girl Gang by Emmi Valve

Cover: Bang Bang Girl Gang by Emmi Valve

Editing Kuti was fun but also surprisingly difficult. Lots of good stuff had to be left out, as always. Communication was sometimes complicated with so many people involved. I wish we had more diversity in participants. It seems difficult to get a word out outside your own bubble in social media. You need time to make a name but this was a one-off. On the other hand, we got loads and loads of good comics! See for yourself.

I’d like to publish more to make things better!

/roju

Taiteilija tunnekarusellissa

Sarjakuva-arvostelu:
Milla Paloniemi: 112 osumaa, sarjakuvataiteilijan päiväkirja
Arktinen banaani 2016

Kiroilevasta siilistä tunnettu taiteilija Milla Paloniemi on pitänyt vuosia päiväkirjamaista sarjakuvablogia. Kun taiteilijan elämässä alkoi tapahtua asioita, joista oli liian kuumottavaa kertoa reaaliajassa, syntyi 112 osumaa, sarjakuvataiteilijan päiväkirja -sarjakuva-albumi.

Paloniemi on kirjassa oman elämänsä Bridget Jones ja Carrie Bradshaw. Tyyni ja tasainen agapé-rakkaus siintää toiveissa, mutta käytännössä päähenkilö surffaa vaativan ja tuskaa tuottavan eroksen allonharjoilla. Tekijän räävitön omakuva rämpii eron jälkeisestä tuskasta Tinderiin ja deittailemaan useiden kanssa yhtä aikaa.

milla_ero

Ihastumisten tunnemyrskyjen rinnalla katkennut selkärankakin jää toiseksi. Vuodelevossa ahdistaa eniten menneisyydestä kummitteleva syömishäiriö. Syömishäirötarina onkin albumin syvällisintä sisältöä, kun aika on antanut tilaa nähdä välittömiä tunteita kauemmas.

milla_syomishairio

Muuten kirjassa on terapiasukupolven avautumisteokseksi hämmästyttävän vähän tunteiden taustojen pohdintaa. Päähenkilö tunnustaa kyllä olevansa koukussa ihastumisdraamaan, mutta tarinoiden keskiössä on yleensä tunteiden kuvaus arjen välittöminä kokemuksina, eivät niiden syyt tai seuraukset.

Teos toistaa kaupallisten naiskulttuurin nykyromantiikan peruskysymyksiä: Miten tsempata itsensä uskomaan että on riittävän ihana ja seksikäs? Miten nauttia omasta elämästään silloin kun ihastuksen kohde ei laita viestiä? Tykkääkö se, vai eikö tykkää? Miksei mies tee aloitetta enempään? Kysymysten pohtiminen ilman niiden kyseenalaistamista (Miksi pitäisi olla juuri kaunis ja seksikäs? Miksi ei itse voi tehdä aloitetta, jos haluaisi olla enemmän kuin ystävä?) antaa olettaa tekijän aika nuoreksi.

milla_friendzone

Visuaalinen kieli on kaukana mainosten ja lehtikuvien siloitellusta naisideaalista. Tekijän omakuva on pyöreäpäinen ja -silmäinen pötkylä, joka kädet ja jalat taipuvat tarpeen mukaan ja tunteet näkyvät laidasta toiseen tavalla, joka on kaukana naiskulttuurin miellyttävyysnormista. Parhaimmillaan sisäisten vastakkainasettelujen kautta syntyy hersyvää itseironista draamaa. Villimpi ilmaisu kääntää sisällön omaksi kritiikikseen: tällaista tämä helposti ihastuvan ihmisen tunne-elämä on, onks tää nyt kivaa?

112 osumaa ei ole juorukirja. Deittailukaverit, joiden sukupuolia ei yleensä paljasteta mutta joista osa on mainittu miehiksi, on anonyymistetty eläinhahmoiksi tai pitkulaiksiksi pääjalkaisiksi. Henkilöitä tuntematta vain yhdestä voisi päätellä henkilöllisyyttä ammatin ja työhön liittyvän yksityskohdan perusteella. Myös tunteiden analyysin puute tuntuu yksityisyyttä suojaavalta ratkaisulta.

Parhaimmillaan Sarjauvataiteilijan päiväkirja vapauttaa avautumaan omien tunteiden kuuntelemiselle ja pohtimaan mitä itse vastaavissa tilanteissa tekisi.

Miia Vistilä

Namifezi – Femicomix zine #2 is out!

Namifezi is out! Namifezi is an English language feminist zine by Hanna-Pirita Lehkonen, Apila Pepita Miettinen, Niko-Petteri Niva, Petra Rintala, Nadia Ojajärvi, Taina Hakala, Henna Räsänen, Jon Kuitunen, Aino Sutinen, Miia Vistilä and Tuomas Tiainen. 

feministinen sarjakuva namifezi feminatsi apila pepita

Cover & layout by Apila Pepita

The zine has comics about things like gendered bathrooms, diet culture, fatphobia, veganism, pronouns, masturbation, fantasies, media representation and much more.

Petra Rintala

Petra Rintala

Order it here

40 pages, A5, in colour.

6 € + postage, write to: apila.pepita@gmail.com. Postage is 2 € for one zine in Finland, or if you order more or abroad, ask about the price. You can also pick up from Comics Center (Sarjakuvakeskus, Hämeentie 150, 00560 Helsinki).

preview Hanna-Pirita Lehkonen FAT

Hanna-Pirita Lehkonen

We will be present at CAKE – Chicago Alternative Comics Expo on 11–12 June! Our table is 11a. Namifezi is among the official debuts: http://cakechicago.com/2016-expo-2/cake-debuts

Namifezi is the second zine published by FEMSKT / Feministinen sarjakuvatoiminta / Femicomix Finland / this bunch of your favourite feminist artists. It is our second zine after Namifetsi (2015, in Finnish). Some of the comics are the same in translation and many are brand new.

Miia Vistilä

Miia Vistilä

chi04

Hanna-Pirita at CAKE in 2015

Taina Hakala

Taina Hakala

Feminist issue of KUTI magazine is out

We were happy to get to co-operate on this with the Kutikuti collective!

KUTI #40 – Feminist issue is out and features the following artists:

B.Carrot (NL), Paula Bulling (DE), Vina Ćurčija (HR), Julie Delporte (FRA), Lisa Ewald (SE), Sophia Foster-Dimino (USA), Taina Hakala (FI), Sara Hansson (SE), Laura Keninš (CAN), Marlene Krause (DE), Verna Kuutti (FI), Hanna-Pirita Lehkonen (FI), Kaisa Leka (FI), Lilli Loge (DE), Raminta Maivyda (LT), Jesse Matilainen (FI), Apila Pepita Miettinen (FI), Anne Elisabeth Moore & Esther Pearl Watson (USA), Reetta Niemensivu (FI), Niko-Petteri Niva (FI), Aiju Salminen (FI), Martina Schradi (DE), Lotta Sjöberg (SE), Aino Sutinen (FI), Anni Laser Tolvane (FI), Marras Vedenoja (FI) and Grace Wilson (GB).

Co-edited by Johanna Rojola & Tuomas Tiainen with the Femicomix Finland collective. Cover by Emmi Valve and layout by Heikki Rönkkö. That’s an edition of 5 000 pcs so get your hands to it now before it runs out.

Read in Issuu here… or as a pdf in here.

Reminder: to support what we do you can subscribe the magazine in here.

femi-kuti-valokuva

** Call for feminist comics! ** Kuti #40

Femikuti** Call for feminist comics! **

The next Kuti (#40) will be co-edited by the Femicomix Finland collective. We want to present feminist and queer comics / authors / collectives from all around the world. Send your antiracist/queer/feminist comics with an English translation to kutimagazine@gmail.com before 15 April 2016.

– Comics must be previously unpublished in Finnish

– In colour or b/w

– Page size 26 x 39 cm (please consider it’s BIG, equal to almost A3)

– Strips, half-pagers (landscape & vertical), one page, one spread

– Send to: kutimagazine@gmail.com before 15 April 2016

Please note: We usually get 100+ submissions for each magazine. The space is limited (usually 16-24 pages) so we cannot guarantee your piece will be included. However, FEMSKT has other publishing plans as well. In case we would like to use your stuff on some other project later, we will ask you case by case.

Who are we?

FEMICOMIX FINLAND aka FEMSKT is a collective of feminist comics artists and activists. We do workshops, events, exhibitions, publications, publicity, socialising and support.

Femicomix Finland is antiracist, inclusive, and aims to make all activities accessible to persons of all genders, races, and physical abilities. The group respects everyone’s right to self-definition. Anyone into antiracist and feminist comics – be it creator, reader, or otherwise interested – is welcome to join!

https://feministinensarjakuva.sarjakuvablogit.com/info/

KUTI is a quarterly 4-colour tabloid focusing on comics and their authors. The main readership is culturally active young adults. Kuti does not present any political or religious connections.

The magazine is circulated through cafes, galleries, comic stores, schools, restaurants, book, and comic fairs. In Finland the circulation covers ca. 250 places in 13 cities – Helsinki, Hämeenlinna, Tampere, Turku, Lahti, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Pori, Imatra, Seinäjoki, and Lappeenranta. Kuti is also distributed abroad in several countries through our partners in crime.

http://www.kutikuti.com/html/kuti.html

#kutikuti #kuti #femskt

Image: Taina Hakala

Pohjois-Suomen feministinen sarjakuvatoiminta ja zine!

Pohjois-Suomella on nyt oma feministisen sarjakuvatoiminnan ryhmä! Tutustu PFST:n omaan blogiin ja seuraa Facebook-sivua. Siellä muistutetaan myös ryhmän avoimista tapaamisista ja Oulun sarjakuvatapaamisista.

Pohjois-Suomen oma ryhmä sai alkunsa tarpeesta nostaa naistekijöitä ja feministisiä teemoja, tavata ja verkostoitua. Ensimmäinen tapaaminen pidettiin joulukuussa 2015.

pfst

Tarjoa sarjakuvaasi pienjulkaisuun

”Kaikki pohjoisen sarjakuvantekijät ovat tervetulleita osallistumaan, olipa piirtänyt yhden tai tuhat sarjista aikaisemmin.”

TEEMA pohjoinen feminismi
DEADLINE lauantai 19.3.2016

Lisätietoa täältä.

 

Sarjakuvasivu Voima-lehdessä

Feministinen sarjakuvatoiminta julkaisee jäsentensä sarjakuvia Voima-lehdessä. Joka lehdessä on meillä sivu ja sivuilla on vaihtuvat päätoimittajat ja teemat.

Lue Voiman tekemä juttu meistä: Penaalin terävimmät kynät

voima-apila-pepita-katariinakombi-sterilisaatio-web

Apila Pepitan ja Katariinakombin sarjakuva käsitteli tärkeää aihetta, sterilisaatiota: miksei omasta ruumiistaan saa päättää ennen 30. ikävuotta? Liittyy myös translain muutospaineisiin.